Haikeaa

Mikähän ihme on, että kaikkien asioiden hoitaminen pitää jättää viime tippaan. Tämä viikko on mennyt monien sellaisten asioiden tekemiseen, joihin minulla olisi ollut koko kesä aikaa. Nyt kuitenkin olen saanut tehdyksi melkein kaikki mitä tälle kesälle ajattelinkin mökillä tekeväni. Koko ajan on kuitenkin löytynyt ensi kesäksikin uutta askaretta. Eipä käy vuoden päästä aika pitkäksi.

Niemen rantaan on vuosikymmenien aikana kasvanut koivuja, mäntyjä, leppiä, pajuja ja ties mitä, jotka ovat estäneet näkemästä kunnolla järvelle. Niiden poistaminen on ollut kesän suurin (ja yllättävän työläs) homma). Ikkunoista ja kuistilta on nyt melkein esteetön näköala järvelle. Nälkä kasvaa syödessä. Nyt tekisi mieli karsia kuvassa näkyvien, varmaan reilusti yli satavuotiaiden mäntyjen alimmat oksatkin pois. Jääkööt nyt kuitenkin paikalleen. Täällä on nyt juhannuskokkotarpeita 2-3 kokkoa varten, jos jollain on tarve.

Eilen sain taas yhden ennenkokemattoman elämyksen. En toissa iltana ollut huomannut kaikissa medioissa kerrottua revontulten esiintymistä. Olin menossa nukkumaan yhdentoista maissa ja ehdin jo laittaa makkariin valot. Repolaiset tulivat mieleen ja menin mökin päätyyn, josta pohjoinen taivas näkyy parhaiten. Taivas oli pilvessä, mutta makkarista tulevassa valossa näkyi yöperhonen. Näin aivot sen ensikisi rekisteröivät, mutta liikkui aika livakkaan. Lepakko se näkyi ikkunasta tulevassa valossa. Jäin ainakin puoleksi tunniksi seuramaan lepakoiden lentelyä. Mahdoton sanoa montako niitä oli, mutta kaksi näin yhdellä kertaa siinä valokiilassa. Kaiken kruununa lepakoita oli kaksi eri lajia. Silloin tällöin valossa vilahti yksi muita selvästi kookkaampi nisäkäs.  Seisoin pimeässä ja lepakoita lensi käsivarren mitan päästä minusta. en niitä tietenkään nähnyt, mutta kuulin lentoäänet.

Mökki on nyt sillä mallilla, että huomenna puran vesisysteemit ja yritän valuttaa kaikki putket niin tyhjiksi, ettei ensi keväänä taas tarvitse aloittaa täällä olemista putkihommilla. Sitten vain tavaroiden pakkaaminen autoon ja siivous ensi kevättä varten. Irja on luvannut järjestää huomenna kesäkauden päättäjäiset ruokineen ja juomineen. Kotimatka alkaa sitten juomien määrästä riippuen lauantaina tai sunnuntaina.  On mahdottoman haikeaa lähteä täältä ja palata kaupunkiin kaiken hälinän keskelle.

Lähtöä helpottaa viikon päästä Krissen kanssa meno Kuusamon Natura Foto-tapahtumaan. Olen käynyt esiintyjien nettisivuilla ja minusta mielenkiintoisimmat osallistujat ovat kaikki naisia: Sandra Bartocha, Jaana Kotamäki ja Tea Karvinen. Hieman erilaisia luontokuvia. Kotamäen esityksen näin jo toukokuussa Liminganlahden lintukuvapäivillä, mutta netin mukaan esitys on muuttunut.

Tulomatkalla vierähtänee hetki Korouomassa tai Riisitunturilla. Loppuviikosta on suunnitelmissa vielä ruskaretki Pallakselle.

Äänimaailma reipastuu taas

Herään yleensä puoli kuuden, kuuden maissa. Aamut ovat nyt olleet kylmiä ja järvellä on ollut hienoja sumuja. On pitänyt panna kameran ulkoiluttamiseen ne ainoat pitkät kalsarit jalkaan, jotka mukana ovat ja pukeutua muutoinkin lämpimästä. Mittari on näyttänyt muutamana aamuna vain 4-6 astetta ja tänään kuulin, että kauempana järvestä oli ollut vain 1-2 asteen lämpötiloja.

Kurkien huutelua on kuulunut jo parin viikon ajan aamuin illoin välillä aivan läheltäkin. Niinkuin edellisessä postauksessa kerroin,  olen yrittänyt saada sitä videon ääneksi antamalla kameran kuvata auringonlaskua tai sumuista aamua. Ei ole vain vielä onnistunut.

Joutsenet ovat heränneet ”kesäunestaan”. En ole kuullut niiden joikaamista sitten kesäkuun loppupuolen. Pari, kolme iltaa sitten alkoi kuulua trumpetin soittoa ja niemeä viistäen on jo muutama joutsen ollut iltalennollaan. Tänään kuulin ensimmäsitä kertaa aamujoikhaamista.

Koko kesän seuraamani härkälinnut ovat poistuneet paikalta. Ei näy, ei kuulu. Tuskin ne vielä muutolla ovat, mutta kerääntyvät varmaan muuttoparviin minun kuulo- ja näköetäisyyteni ulkopuolelle.  Kuikat ovat sitä vastoin alkaneet parveutumaan kiikarietäisyyden päähän. Suurimmassa parvessa laskin 18 lintua. Poikasia vain on näkynyt kovin vähän (olen nähnyt vain yhden toistaiseksi). Liekö pesinnät epäonnistuneet.

Pöllöt ovat varmaan vierain linturyhmä minulle. Menin eilen illalla hämärän ja pimeän rajamailla kuistille tupakalle ja kaikkea muuta ajatellessani kuuntelin, että haukkuupa jossain Kekkilän niemellä matalaääninen koira aivan oudolla äänellä ennen kuin havahduin kuuntelemaan ääntä tarkemmin. Kuulosti kovin vahvasti pöllöltä. Kieräsin itseni sisälle ja kuuntelin linnulaulu-cd:ltä kaikkien pöllöjen äänet ja viirupöllö oli lähellä. Menin ulos ja huhuilu kuului edelleen ja sitten takaisin sisälle ja panin cd:n pyörimään uudelleen. Aivan varma hiiripöllöhän se oli. En ole ilmoittanut enkä ilmoita havaintoa Tiiraan äänivammaisen periaatetta noudattaen. Erehtymisen mahdollisuus on kaikesta huolimatta melkoinen.

Minulla ei ole mökillä kaikkia kirjoja mukanani. Miksi pöllö huhuilee niinkin pitkään tähän aikaan vuodesta. Eikö se kuulu kevättalven soidinmenoihin.

Meillä on isän joskus ostama, tunnetun venevalmistajan vene, jonka perässä huomattiin keväällä pahoja halkeamia. Sovittiin tehtaan kanssa, että Äänekoskella oleva heidän edustajansä käy hakemassa veneen korjattavaksi elokuun alkupuolella, keskikesällä he ovat niin kiireisiä, että aikaa ei ole. Soitin puolen kuun maissa tälle edustajalle kysyäkseni koska vene haeteen. Sieltä joku tyyppi ilmoitti, että he ovat kesän aikana lopettaneet kaikki huolto- ja korjaustoimintonsa. Siitäpä alkoi aikamoinen puhelinruljanssi. Ensi kesäksi pitäisi paatti saada kuitenkin kuntoon. Mökkinaapureiden kautta sain tietää hyvän korjaajaan nimen, joka kuitenkin kertoi laskuttavansa tonnin korjauksesta nähtyään veneen. Huh, huh. Alkoi taas puhelinruljanssi, jossa tehdaskin sitten oli apuna ja hintaa saatiin hilatuksi 30-40 prosenttiin alkuperäisestä tarjouksesta.  Vene on nyt korjaamolla. Ilman Enssin ja Arton apua vene jötköttäisi edelleen talviteloillaan odottamassa… mitä lie.

Tarkoitukseni oli lähteä tiistaina tai keskiviikkona kotiin, mutta jään odotamaan korjauksen valmistumista. Sami lupasi sen loppuviikoksi, jos hän saa tehtaan lähettämät ja maksamat korjausmateriaalit alkuviikosta.  Jos korjaus ei siihen mennessä valmistu, pitää miettiä kuka veneen hoitaa pois. Minun pitää olla 2.9. LKS:ssa kevättalvisen aivotulehduksen kontrolleissa, joita kestää viikon verran.

Laiskuutta

Kameran ulkoiluttaminen on jäänyt viime aikoina kovin vähälle. En ole viitsinyt käydä läheskään päivittäin kävelemässä ympäristössä. Viimeiset kaksi viikkoa on satanut melkein päivittäin ja sekin on pitänyt minua neljän seinän sisällä sohvalla maaten ja kirjaa lukien. Suosikkireiteilläni mökin ympäristössä on alkanut hirvikärpästen parveilu, mikä ei suuresti ole houkutellut metsään. Lisäksi on vielä pieniä hommia tekemättä ennen kuin ensi viikolla palaan Rovaniemelle.

Lauantai-iltana istuin saunan jälkeen vähän ennen auringonlaskua kuistilla ja kuulin yhtäaikaa koko kesän seuraamani härkälintuperheen rääkkymistä, kuikkien kuikuttelua vastapäisen saaren rannasta ja kurkien huutelua läheisen lahden pohjukasta. Aha, olisipa hieno tilaisuus videoida auringonlaskua ja saada taustalle lintujen ääniä. Raijasin kameran jalustoineen laiturille, tarkensin sen käsisäädöllä auringonlaskun muhevimpaan kohtaan, käynnistin videon ja aloin odottamaan. Kamera tallensi yli viisitoista minuuttia yksitotista auringonlaskua ennen auringon painumista mailleen saamatta ääninauhalle yhdenkään linnun ääntä. Jostain kaukaa kuului kuikan huutelua, joka juuri ja juuri oli nauhoituksessa kuultavissa. Se viisitoistaminuuttinen lennähti vielä saman iltana videoiden taivaaseen. Sen jälkeen on ollut niin tuulisia iltoja, että yritystä ei ole kannattanut toistaa.

Ennen kotiinlähtöä olen miettinyt tekemisiä ja tekemättäjättämisiä. Paljon keväisiä suunnitelmia on jäänyt toteuttamatta. Ötököiden kuvaaminen on jäänyt aivan liian vähälle. Lintujen tallentaminen on taas aivan liiaksi ollut helpoimpien kohteiden kuikan ja härkälinnun kuvauksissa eikä niistä ole syntynyt mitään uutta kuvasivuillani jo olevien kuvien täydennykseksi. Canon G11:n makro-ominaisuudet ovat jääneet lähes hyödyntämättä. Kuvassa kuitenkin 24.7. kuvattu nelivyöjäärä karhunputken kukinnolla. Kuvassa näkyy runsaasti cropattunakin jokainen siitepölyn hiukkanen hyönteisen päällä. Nelivyöjäärä on rusnsaslukuisin kukkajäärä Suomessa ja sen levinneisyyalue yltää Rovaniemen korkeudelle.

Tänä kesänä olen yrittänyt videoida kamerallani. Materiaalia on tallessa jokunen tunti, joista osa on täyttä potaskaa ja se pitää syksyn kuluessa karsia pois. Puuha vaatii vielä mielettömästi opettelua. Videot eivät ole oikein käyttökelpoisia. Kameran oma mikrofoni tallentaa kameran omat äänet, jotka ovat todella häiritseviä. Pahinta on kuitenkin vienonkin tuulen kohina tallennuksissa. Jahka lakkaan köyhtymästä, hankin ulkoisen mikrofonin ja jatkan harjoituksia.

Kosteaa

Kesä on tähän asti ollut poikkeuksellisen hieno. Viimeiset  pari viikoa on satanut ainakin kuuroina melkein päivittäin ja välillä on tullut vettä yli oman tarpeen. Ilma on ollut kovin kosteaa. Kävin torstaina pesemässä pyykkiä isän luona ja toin ne kuivumaan mökille. Levittelin niitä pitkin ja poikin huushollia roikkumaan, mutta vasta tänään viikkasin viimeiset  paikoilleen. Mökissä on kuitenkin sähkölämmitys, mutta ei se ole auttanut. Ruokakomerosta otettu koulunäkki ei rasahda hampaissa vaan on enemmänkin nahkea.

Olen yrittänyt raivata rantaa maiseman parantamiseksi. Iso työ se ei ole, mutta reumaatikon olkapäät eivät oikein tahdo kestää kevyttäkään karsintatyötä. 1-2 tuntia päivässä pystyy touhuamaan. Osaan jo odottaa seuraavan yön heräilyä jokaisen kyljenkäännön yhteydeesä, vihlaisee. Seuraava tai sitä seuraava päivä pitää taukoa. Voiton puolella urakan kanssa olen. Raskaimmat koivut odottavat vielä karsimista ja jokunen puu pitää vielä kaataa, että telkkä pääsee ensi kesänä paremmin pönttöönsä.

Olen vähän laiskanlaisesti ulkoiluttanut kameroita osin sateistakin johtuen. 4-5 päivän aikana olen nähnyt paljon suruvaippoja lennossa. Toisen sukuplven pitääkin jo alkaa valmistautua talvehtimiseen aikuisena. Varhain keväällä ne sitten yhtä aikaa nokkosperhosten kanssa ryhtyvät jatkamaan sukuaan haalistunein ja ryytynein siivin. Nämä nyt lentävät ovat sitä kevään lisääntymisen satoa. Nyt lennossa oleva sukupolvi on kaunista katseltavaa tärveltymättämine siipineen.

Aamu oli pitkästä aikaa aurinkoinen. Näin lähellä rantaa uivan tutun isokoskelopoikueen ja kävin sitä kuvaamassa. Kuulin samaan aikaan kuikan aorghh-äänen ja aloin etsiä lintuja. Kokemukseni mukaan ne käyttävät tätä ääntä eniten parvessa liikkuessaan ilmeisesti yhteysäänenä. Parvi oli siinä ja siinä kuvausrajoilla. Parvessa oli kahdeksan lintua. Suurimmassa tänä kesänä näkemässäni parvessa on ollut 13 kuikkaa. Kaikki parven linnut ovat aikuisia ja uskoisin niiden olevan pesimättämiä lintuja.

Melkein retriitti

Katsoin illalla aivan turhaan ja laiskuuttani taas kerran elokuvan Luunkerääjä.  Sen jälkeen menin kuistille tupakalle ja jäin sinne istumaan melkein tunniksi. Täällä tulee jo melkein täysin pimeä. Hyyssikässä köydessä tarvitsen taskulampun vaikka tiedän 50 vuoden muistista jokaisen juurakon ja kiven reitillä. Istuin kuistilla kuunnellen kuulematta mitään. Oli täysin hiljaista. Edes hyönteisten surinaa ei kuulunut. Kerran ajoi auto 3-4 kilometrin päässä Saarijärvi – Viitasaari tietä ja sen ääni kuului heikosti hetken aikaa. Kerran kuulin Pyhäselältä lokkien huutelua. Mitään ajatuksia ei päässä pyörinyt enkä edes yrittänyt ajatella mitään. Nautin vain äänettömyydestä. Silmät alkoivati sitten luppasemaan siihen malliin, että oli pakko vääntäytyä vällyjen väliin omaan sänkyyn.

Täällä on satanut alkuillasta lähtien. Panin saunan lämpiämään viiden jälkeen ja jäin istumaan sen kuistille. Taas sama hiljaisuus. Ainoat äänet olivat nyt sateen ropina saunan katolle ja järven pintaan sekä vesirännistä valuvan veden lorina. Sateen äänet peittivät kaikki ihmisten aiheuttamat äänet, jos niitä olisikin kuulunut. Saunassa kuuluivat taas uudet rauhoittavat äänet: kiukaassa hiipuvan hiilloksen naksahtelu ja sen kyljessä olevan lämminvesisäiliön pulpahtelu.