Melkein karanteenissa

Seitsämänkymppiä tulee täyteen vasta loppuvuodesta, mutta kuulun muuten riskiryhmään. En pelkää virusta, mutta otan sen vakavasti. Siksi olen kolmatta viikkoa itse asettamassani eristyksessä.

Onhan elämä muuttunut toisenlaiseksi ja ehkä paljon simppelimmäksi. Venyn suurimman osan päivästä sohvalla lukien tai telkkaria katsellen. Toisella silmällä seuraan ruokinnan tapahtumia. Juttelukaverit ovat jääneet Antinkaapon pöytään. Onneksi naapurin Osmon kanssa satutaan silloin tällöin samaan aikaan lumitöihin ja jutellaan.

Kaupassa käyn kerran viikossa. Rinnemarketissa on 7.00-8.00 varattu aika riskiryhmäläisille. Aika paljon silloin käy porukkaa. Paljonkohan mahtaa olla normaaliaikoina.

Jotain hyvääkin tilanteessa on. Olen laiskin mahdollinen siivooja. Nyt olen imuroinut ja pyyhkinyt pölyjä ja pessyt paikkoja normaalia enemmän. Lapsiin ja kavereihin tulee oltua yhteydessä tavallista enemmän. Liekö kyllästyvät. Kaupassakäynti on muuttunut systemaatisemmaksi. Viikon ruokalistan teen etukäteen ja ostoslistan sen mukaan. Aikaisemmin menin kauppaan ja ostin mitä silmään osui. Toivottavasti uusi tapa jää tavaksi.

Ruokinnalla on 2-3 viikoa pyörinyt enimmillään parisataapäinen urpiaisparvi. Siemenmenekki on sen mukainen. Nuori varpushaukka välillä lentelee ympärillä ja käy silloin tällöin hakemassa pikkuvarpusesta syötävää itselleen.

Vanhat muistikuvat

Asuimme 70-luvun lopun ja 80-luvun alun Ivalossa.

Siihen aikaan ja vielä vähän myöhemminkin pankissa oli työntekijöille aamupala ja lounas. Olin silloin töissä Suomen Yhdyspankissa ja koko työurani sen eri nimisissä seuraajissa.

Ivalossa oli palkattu keittäjä meitä varten. Mailis Saijets, joka oli erinomainen kokki. Mailis oli eräihminen. Söimme paljon erilaisia Lapin antimia. Muistan hyvin aamupalamme. Pöydässä oli aina tai ainakin usein graavia kalaa, jos nyt silloin puhuttiin graavaamisesta. Suolakalaahan se silloin oli. Mailis oli ne itse pyytänyt, sikaa ja punalihaistakin. Poroa söimme monessa eri muodossa.

Minulle on joulun aikana kinkun ohella tärkeää olleet erilaiset ja erilailla maustetut kalat. Ostin taas kerran siikaa, jonka kraavasin viikonloppuna. Kun sitä vuolee tuoreen kursulaisen päälle, ei kai parempaa välipalaa voi kuvitellakkaan.

Elämä alkaa olla loppupuolellaan. Monet varhaiset, vuosien takaiset muistot putkahtetelevat mieleen milloin mistäkin. Suolasiika toi muistelot mieleen Mailiksen Ivalon SYP:n aterioista.

Taitaa olla minun kautta aikain ensimmäinen postaukseni tänne ilman yhtäkään kuvaa. Ei tarvitse, koittakaapa kuvitella silloinen aamupalamme ja lounaamme.

Valta vaihtui

Pikkuvarpuset ovat tähän asti olleet enemmistönä ruokinnalla. Niitä on ollut paikalla enimmillään nelisenkymmentä. Päivittäin varpusia on käynyt eineellä 15-30 lintua.

Jonkin aikaa sitten ruokinnan löysivät todennäköisesti jostain etelämmästä tulleet urpiaiset. Enemmistö on vaihtunut, mutta tasarvo ja sopu ovat säilyneet. Varpuset ja urpot tulevat hyvin toimeen keskenään eikä kränää niiden välille synny niinkuin ei varpuslinnuilla yleensäkään. Urpiaisia on enimmillään ollut kuutisenkymmentä. Päivittäin niitä on käynyt 20-40 lintua. Selvästi enemmän kuin varpusia.

Porukassa on pyörinyt kaksi tundraurpiaista. Joskus näkee keskustelua ovatko urpo ja turpo samaa lajia. Niin tai näin, allaolevassa kuvassa näkyy vasemman linnun valkea ja viiruton yläperä, joka on tundraurpiaisen kiistattomin tuntomerkki.

Lunta on jo niin paljon (ilmatieteenlaitoksen mittauspisteen mukaan hieman yli 90 cm), että se vaikeuttaa kaikkien lintujen näkemistä ruokinnalla. Kuvan vasemman alanurkan taakse jää jo piilossa olevia lintuja. Keskellä on lapioimani ”polku” ruokinnalle.

Minulla on yhdessä automaatissa kuorimatonta kauraa. Jänikset käyvät syömässä varpusten maahan pudottamia jyviä öisin. Eilen puolenyön aikaan, kun kävin yötupakalla, ruokinnalta lähti kaksi jänistä.

Eilen naapurini kysyi, että olinko herännyt aamulla viiden aikaan. En ollut. Kertoi sitten, että Boris (koira) oli siihen aikaan nostanut hirveän metelin ja kun Stina oli mennyt katsomaan syystä, ruokintani takana oli jolkutellut kettu. Jänisjahdissako lie ollut.

Tikkoja

Käpytikat ovat jo jonkin aikaa rummutelleet soidinta. Ne ovat vielä pysytelleet puiden rungoilla eivätkä ole siirtyneet pärisyttämään katulamppujen ja sähköpylväiden peltejä. Ruokinnalla on käynyt sekä koiras/koiraita että naaras/naaraita. Vielä en ole nähnyt kahta tikkaa yhtäa

kahta tikkaa yhtä aikaa paikalla.

Naaraat eivät vielä ole oikein syttyneet soitimelle. Naaras jatkaa kaikessa rauhassa talipötkön hävittämistä vähät välittämättä sadan metrin päässä rummuttavan urhon kosiskeluista.

Joulukuun puolivälissä ruokinnalla alkoi käymään harmaapäätikkakoiras. Nyt sitä ei pariin viikkoon ole näkynyt. Se pyörähti paikalla yleensä aamu- ja iltahämärissä ja kuvan saaminen siitä oli huonon valon takia vaikeaa.

Viime talvena jonkin aikaa vakiovieras oli pikkutikkanaaras. Nyt näin sen tälle talvellle ensimmäisen kerran joku päivä sitten. Toivottavasti jatkaa

vierailujaan. Ihan veikeä veijari

Jatkan ainakin vuoden

Alkuvuosi on kaikkien mahdollisten jäsenmaksujen maksamisen aikaa. WordPress kävi silpaisemassa tililtäni kuluvan vuoden maksun. Olen jo pitkään aikonut luopua blogin kirjoittamisesta, koska minulla ei mitään maatakaatavaa asiaa taida oikein olla. Unohdin sanoa sopimuksen irti. Toinen automaattiveloittaja oli kuvat.fi. Sekin on vain roikkunut enkä ole päivittänyt sivustoani enää moneen vuoteen. Olisikohan siinäkin aktivoitumisen paikka. Paljon poistettavaa ja paljon lisättävää. Kuvia löytyy juhani.jalkanen.pic.fi. Senkin voisin päivittää, koska vuoimaksu on veloitettu.

Ruokintaa olen jatkanut edellisen talven tapaan. Kuorellisista auringonkukan siemenistä olen kokonaan luopunut ja siirtynyt kuorettomiin. Ne ovat kallimpia, mutta niitä tippuu maahan huikeasti vähemmän ja uskon, että koko talven siemenlasku tulee olemaan edellistalvea pienempi. Uskon myös, että keväällä pääsen vähemmällä paikkaa siivotessani. Olen lisännyt tarjontaan kuivattuja jauhomadon matoja, jotka eivät ainakaan vielä ole oikein kelvanneet kenellekkään. Kauran jyviä on myös tullut mukaan eivätkä nekään taida oikein maistua kuin keltasirkulle. Löysin Terrasta oraville tarkoitetun pähkinäautomaatin, jonka laitoin paikalleen muutama päivä sitten. Oravat eivät vielä ole keksineet sitä hyödyntää vaikka niitä käy päivittäin ruokinnalla 2-4 kaveria. Olen nähnyt sellaisen käytössä ja oravat osaavat varsin taidokkaasti nostaa sen kannen ylös ja hakea pähkinöitä syödäkseen.

Lajeja on lokakuun alusta alkaen käynyt 16. Ei ole ollut mitään erikoisuuksia. Harmaapäätikka käy nyt paikkan löydettyään, yleensä aamuhämärissä, 2-3 kertaa viikossa. Kuvassa vielä viimetalvisia kuorellisia siemeniä, jotka käytin loppuun.

3 lohkoa206 sanaa 3 lohkoa valittu.

Elämää Rautiosaaressa

Tässä kuussa tulee puolitoista vuotta tänne muutosta. Olen viihtynyt täällä päivä päivältä paremmin. Olin jo pitkään harkinnut kaupungista muuttoa, johon olin läpeensä kyllästynyt. Hakusassa oli asunto Kittilän tien varrella Sinetästä, mutta sieltä ei sopivaa löytynyt. Rautiosaaresta sitten löytyi rivitalo-osake, jonka ostin. Sinetässä olisi ollut kauppa. Tälltä lähimpään ruokakaupaan tulee vajaat kaksikymmentä kilometriä.

Rautiosaari on pieni parinsadan asukkaan kylä Kemijoen saaressa. Täällä iso osa ihmisistä tuntee tai tietää toisensa. Ihmiset tervehtivät toisiaan ja vaihtavat tavatessaan sanan, pari.

Kaupungissa asuessa joku kermapurkin unohdus kauppareissulla ei haitannut. Lähin kauppa oli korttelin päässä. Täällä asuessa olen oppinut suunnittelemaan kauppareissuja ja ruoan valimistusta vähän suunnitelmallisemmin. Keittiön oöydällä on koko ajan ostoslista. Kaupassa käyn vain kaksi kertaa viikossa.

Eläkeläisukot kokoontuvat kahviloihin parantamaan maailmaa. Olen vuosia sitten päässyt ujuttautumaan Antinkaapossa kokoontuvaan porukkaan. Kaupungissa asuessani kävin kahvilla lähes päivittäin. Käyn kaupassa muutaman kilometrin kaupungin keskusta. En siis käy edes viikottain keskustassa. Köörin kokonntumisia kaipaan.

Keskustan aikaan minulla oli lintujen ruokinta Ounasvaaralla. Kävin täyttämässä automaatteja pari kertaa viikossa. Nyt minulla on ruokintapaikka olkkarin ikkunan edessä. Kamera jököttää aina jalustalla odottamassa kiinnostavaa kuvattavaa.

Oukulla lajimäärä oli suurempi. Tämä ruokinta on avoimessa maastossa ja lajimäärä on pienempi, mutta lintuja on kappaleissa enemmän. Oukulla oli kuukkeleita, pähkinäjakkeja, töyhtötiaisia ja puukiipijöitä, joita täällä ei näy.

Lintuja muuttaa paljon seuraten Kemijokea. 200-300 metrin kämpästä on peltoja, jotka keräävät niin kevät- kuin syysmuuttojen aikana lintuja levähtämään. Lähinnä kahlaajia, kiuruja ja rastaita.

Aanaar

Suomen Gastronomian seura on valinnut Aanaar-ravintolan vuoden ravintolaksi 2020. Aikaisemmat tunnustukset ovat menneet kaikki Helsinkiin ja muutama Turkuun, Tampereelle ja Lahteen. Nyt sitten seura löysi ravintolan 1300 kilometriä Helsingistä pohjoiseen. Hienoa.

Aanaar on saanut ennenkin tunnustuksia gastronomiastaan. Aaanar on Inarin Kultahovi-hotellin ravintola. Sisarrukset Heikki ja Kaisu Nikula pyörittävät hotellia ja ravintolaa.

Jo työmatkoillani vuodesta 2000 alkaen olen pitänyt kahta Inarilaista hotellia vakiopaikkoinani. Ivalossa olevaa Kultahippua ja Inarin Kultahovia. Molemmat ovat entisiä Suomen Matkailuliiton ”majoja”. Olen yöpynyt niissä mieluummin kuin paikkakunnan uudemmissa hotelleissa. Molempien tunnelmat ovat miellyttäneet minua

Kultahovissa olen yöpynyt eläkkeelle jäätyäni muutamia kertoja hotellin huoneisssa ja nyt asuntoauton kanssa vakiopaikkani on hotellin pihassa. Olen yöpynyt siinä mennen tullen Varangin reissuilla ja Camera Borealis-tapahtumien aikana ja muutaman kerran ihan muuten vain. Baaarissa olen tutustunut moneenkin ihmiseen, joista osan kanssa pidän Facebookissa yhteyttä. Samoin vakihenkilöstö on tullut vuosien varrella tutuksi.

Mutta se ruoka Aanarissa. Ei lainkaan ihme ylläolevasta tunnustuksesta. Joka kerran, kun olen siellä yöpynyt tavalla tai toisella, olen illallisen syönyt ravintolassa. En ole gastronomian asiantuntija, mutta tunnistan kyllä hienosti laitetut ateriat. Paikallista lihaa, kalaa vihanneksia, naavaa ja poronjäkälää jne. Ja kuinka upeasti laitettuna.

PS. Saamen kieliä on kolme. Pohjoissaame, yleisin ja jota puhutaan Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä Kuolassa, koltan saame ja inarin saame. Aanaar on inarin saamea, joka on Kaisun ja Heikin kieli. Se tarkoittaa Inaria.

Kaikki ylläolevat kuvat ovat kuvakaappauksia Kultahovin sivuilta.

Kierrätystä

Olen Rautiosaareen muuton jälkeen yrittänyt opetella jätteiden kierrätystä.

Vein joulun alla siihen asti kertyneen kierrätyspussit Residuumin jäteasemalle, joka on kätevästi kauppa- ja kaupunkimatkojeni varrella. Joulun jälkeen on kertynyt kierrätettävää kaksi pussillista muovia ja kaksi kartonkia ja puolikas pussi metalli-ja lasijätettä.

Biojätteeseen kertyy yksinasuvan taloudessa lähinnä hedelmien ja perunan kuoria, teepusseja ja kahvinsuodattamia sisältöineen. Ongelmana on tavaran kertymä. Aina en huomaa, että pussi pitäisi viedä kierrätykseen ja pohja ehtii jo alkaa maatumaan ja sisältö valahtaa nostaessa ämpärin pohjalle.

Sekajätepussi on vasta puolillaan ja sieltä varmasti löytyisi kierrätettävää tarkemmin perehtymällä.

Olen jo vuosia ihaillut Norjan käytäntöä. Siellä jätteet lajitellaan jo kotona erivärisiin pusseihin, joita jätehuoltoyhtiö toimittaa koteihin tarpeen mukaan. Kaikki pussukat laitetaan yhdessä kodin jätesäiliöön, joista ne noudetaan. Jätelaitoksella pussukat sitten erotellaan värin perusteella eri kohteisiin. Kuluttajan kannalta helppoa.

Gimp ja oravista

Jaana viestitti eilen voisinko auttaa häntä innokasta kuvaaja-aloittelijaa kuvan käsittelyssä erään toiminnon kanssa. Jaana käyttää Gimp-kuvankäsittelyohjelmaa sen maksuttomuuden takia. Sillä minäkin kauan sitten aloitin. Puolitoista vuosikymmentä sitten taisi käyttö olla hieman toisenlainen. Jaanaa auttaakseni latasin Gimpin omalle koneelleni. Hetkellisen avun tyttärelle löysin, en kuitenkaan lopullista vaihtoehtoa.

Gimpistä löytvät alkutarkastelun perusteella kaikki kaupallisten ohjelmien toiminnot. Tutkistelen niitä pikkuhiljaa, mutta ensikokemuksen mukaan vaikuttaa aivan kelvolliselta ohjelmalta Tarkoituksena ei toki ole luopua nykyisistä ohjelmista, koska niihin olen jo oppinut ja tottunut.

Sitten oravista:

Ruokinnalla käy päivittäin 3 oravaa ja yksi silloin tällöin. Koko talven niitä seuranneena olen oppinut ne kaikki tunnnistamaan hieman erilaisen talviturkin värityksen perusteella. Ne myös käyttäytyvät minua ja toisiaan kohtaan erilailla. Se harvoin käyvä kuvittelee olevansa paikan kingi ja ajaa paikalla olijat koivun oksalle ja on myös aroin. Kaksi niistä on jo oppinut tietämään, että ulos tullessani minua ei tarvitse lähteä karkuun. Toteavat vain, että Jalkanenhan se siinä, jatketaan ruokailua. Kuvassa oleva kaikkein kesyin veijari on ainoa, joka uskaltautuu ruokinta-automaalle kokonaan. Muut pysyvät maassa tai roikkuvat jalat pylväissä ja yrittävät sieltä napsia einestä.

Saunomisesta

Ensiksi. Olin aikonut luopua blogin pitämisestä. WP kävi kuitenkin rohmuamassa kortiltani kuluvan vuoden maksun. Siispä jatkan. Vähän siitä yläpalkissa olevassa sivut-osoitteessa, jota en saa siirrettyä tänne artikkeleihin.

Katsoin illalla Puoli Seitsämän ohjelmassa kapellimestari Santtu-Matti Rouvalin haastettelun. Mainio ja lahjakas tyyppi. Kertoi haastetteluissa törmänneensä usein kysymykseen suomalaisten saunomistavoista. Alastomanako? Olen viime aikoina törmännyt siellä täällä samaan aiheesen.

Olin viettämässä uutta vuotta 2013/14 Pallaksen hotellissa. Koko hotelli oli varattu jollekkin brittiläiselle matkatoistolle. Satuin saamaan ainoan vapaan huoneen. Olin ainoa suomalainen brittien joukossa.

Menin ennen ruokailua hotellin tarjoamaan yleiseen miesten saunaan. Riisuin vaatteeni. Kävin suihkussa ja menin löylyhuoneeseen niinkuin suomalaiset menevät. Vastapäisellä lauteella istui kaksi miestä joista toisella oli kaksi alakouluikäistä poikaa mukanaan. Kaikki uimahousuissa. Istuin omalle puolelleni kiuasta ja heitin pienen kipollisen löylyä ja vaihdoimme muutaman sanan. Sitten tein virheen. Nostin jalkani kiukaan viereiselle kaiteella niinkuin tapa on ja muutaman sekunnin jälkeen sain saunoa omissa oloissani.