Muutama tunti

Puhdas olo Pallaksen hotellin saunan jäljiltä. Olemme olleet ainoat suomalaiset majoittujat täällä. Tänään on respan kertoman mukaan tulossa kolme lisää. Muutoin paikka on varattu briteille. Varausta tehdessäni puhelimeen vastannut henkilö pyysi lupaa soittaa vähän myöhemmin, koska hän kysyy englantilaiselta matkanjärjestäjältä voiko meidät majoittaa heidän joukkoonsa ja löytyykö vielä vapaa huone.

Ajoimme eilen tänne. Rovaniemellä satoi hiljokseen vettä ja tiet olivat sulia. Meltauksen jälkeen alkoi keli muuttua ja tiellä oli paikoin urautunutta polannetta. Mitä lähemmäs Kittilää päästiin, keli muuttui kaiken aikaa hankalammaksi. Olen ajanut kymmenkunta vuotta työni takia pitkin Lappia, mutta en ole koskaan nähnyt sellaista jonoa, jossa ajoimme Kittilään tullessamme. Jonossa oli sen mukaan mitä näki eteenpäin ja peilistä taaksepäin vähintään 40 autoa. Jono kulki hitaimmillaan kuuttakymppiä, mutta kukaan ei lähtenyt ohittamaan. Levin jälkeen keli sitten parani ja tiellä oli tasainen, normaali ja hyvinhoidettu lumipolanne, joka tosin oli liukas melkein nollakelissä.

Pallas on Pyhän ohella lempipaikkojamme. Tämän hotellin ilmapiiri on rauhoittava vanhan osan hirsiseinineen. Ravintola on tiloiltaan ainakin 50 vuoden takaa. Salissa on hirsiseinien lisäksi upeita yksityiskohtia mm poronkellovalaisimet. Ymmärrän hyvin, että Lapland Hotels haluaa uusia tiloja ja laajentaa majoituskapasiteettia, mutta voisin lähettää Yliniemen Pertille kainon rukouksen, että säilytä tämän paikan henki kaikesta uudesta huolimatta. Ollappa Lapissa edes yksi tunturikeskus, jossa ei ole Levin posketonta riekkumista. Sinne minua ei saa pienenkään sesongin aikaan edes kilon kappaleina.

Pallas on muistaakseni vielä kaamosaluette. Aurinko ei siis nouse. Päivä on kuvaamiseen lyhyt. Tänään vielä sattui tuulinen ja tuiskuinen päivä. Hotelli on käytännössä paljakalla ja tuuli tuiversi opastuskeskuksen lipun räpättämään vaakasuorassa. Kävimme Vatikurussa yrittämässä kuvaamista, mutta muutaman kuvan jälkeen täytyi palata sisälle kuivaamaan kameraa ja sen linssejä. Oheisesta kuvasta myräkkä ei näy muutoin kuin siinä mitä siinä ei näy. Tältä paikalta kuvattaessa taustalla pitäisi kohota Taivas- ja Pyhäkero. Ne jäävät nyt lumisateen ja tuiskun taakse.

Tiesimme jo ennakkoon, että Kutunivaan on jäänyt talvehtimaan joutsenia ja sinne on tullut todennäköisesti Norjasta talveaan viettämään koskikaroja. Alkumatka piti ajaa myräkässä seuraten aurauskeppejä. Tietä ei tuiskulta muutoin erottanut. Alempana näkyväisyys parani. Paikalta löytyivät kaikki jo aikaisemmin Tiiraan ilmoitetut kymmenen aikuista ja yksi viimekesäinen joutsen. Karoista löysimme vain yhden, joka lenteli sillan molemmin puolin. Joutsenet olivat liian kaukana kuvattavaksi, mutta karasta sain kuvia, kaukaa nekin. Kara kävi kerran niin lähellä, että sain siitä myös videon pätkän, jossa kaiken lisäksi lintu laulaa koko ajan. Ääni tosin kuuluu vähän heikosti kosken kohinan keskeltä. Olimme lähdössä jatkamaan matkaa, kun silmäkulmaan osui jotain liikettä. Kärppä oli ylittämässä virtaa maantiesiltaa pitkin parin metrin päässä meistä. Veijarihan on niin liukasliikkeinen, että en edes ehtinyt tarttua kameraan ennen kuin se oli jo hävinnyt viereiseen koivikkoon. Tämän vuoden toinen kärppähavainto. Edellistä Tromssan Tisnesissä sain sentään kuvattuakin.

Kuluvaa vuotta on jäljellä neljä tuntia. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta 2014

Oikeaan osunut pukki

Joulun aikaan tulee puolin ja toisin soiteltua ihmisille. Minulle sattuu olemaan kaverit ja läheiset, joiden kanssa joulun aikaan tulee praatailtua joskus pidenpäänkin, kaikki tänä vuonna mustanmaan asukkaita. Kävin eilen hakemassa Jaanan aamujunalta ja hän oli aivan töpinöissään, että täälläkö sataa lunta ja sitä on näin viljalti maassa. Fröökynä tuli kaukaa, linnunteitä  noin 150 kilometrin päästä Oulusta, jossa oli kuulemma satanut vettä ja maa mustana sielläkin. Lucky we. Meilä on ainakin vielä kaikki vuodenajat tallella. Joidenkin mielestä niitä on kahdeksankin. Nyt on pari päivää päivä alkanut jo pidentymään.  Kaamoksessakin on oma viehätyksensä. Valaistus on joskus aivan upea. Krissen kanssa lähdemme neljäksi päiväksi katsomaan löytäysimmekö Pallakselta kaamosvaloja kuvattavaksi.

Joku mustanmaan kaveri on ihan vain himpun kyseenalaistanut meidän lumista jouluamme. Tässä nyt kuitenkin vakuudeksi noin puoli tuntia sitten omalta parvekkeelta otettu kuva.

Niin se pukin tuoma lahja. Sain Krisseltä, anteeksi joulupukilta, kaksi kirjaa. Toinen oli vähän odotettukin lintuaiheinen teos. Rouvapa oli löytänyt sen lisäksi yllättävän teoksen. Katsoin YLE:n areenalta kirjamessujan aikaan Jake Nymannin haastattelua vahän toisella korvalla ja silmällä. Jonkinlainen mielenkiinto kirjaan heräsi, mutta unohdin sen sitten. Aivan varmasti kirjasta ei puhuttu Krissen kanssa. Mistä lie rouva keksinyt ostaa Rakas Vanha Vinyyli-kirjan. Olen nyt lahjapaketin avaamiseen luvan saatuani selaillut kirjaa ja lukenut sitä sieltä täältä. Löysin kirjasta neljä vinyyliä ja kolme vinyylistä tuetettua CD:tä, jotka minulla on. Kappalevalikoimasta minulla on selailun perusteella iso osa erilaisilla kokoomaäänitteillä. Nyman tarinoi omista kokemuksistaan ja kertoo levyihin liittyvästä historiasta ja niiden liepeillä pyörineistä omista tuntemuksistaan ja mielipiteistään.. Vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta Taitavat muut keskeneräiset kirjat joutua hetkeksi syrjään.

Osapuilleen varmasti tiedän, että huomenna saan sitten yhden toivomani lahjan. Jaana jo sen itse asiassa paljsti , kun yhdessä käytiin eilen etsimässä Metsän Tarina-DVD:tä. Olisin sen haluunut ostaa Krisselle, mutta Rovaniemeltä en sitä löytänyt.

Tämä joulu on se vuorojoulu, jolloin lapset viettävät aaton äitinsä luona. Yksinhän minä olen jouluateriani syönyt. Kinkkua tärkeämmäksi viimeisinä vuosina on tullut kalatarjonta. Panin tänä jouluna melkein kaikki maustekalat silakat, siiat, ja lohet vähän uusiksi. Kaikki osuivat kohdalleen. Sama jatkunee ensi jouluna. Joku tietysti voi ajatella ja vähän säälitellä, että joulun joutuu viettämmään yksin. Johan tähän on kerinnyt tottua.  Huomenna vuoro vaihtuu ja huusholi on täynnä porukkaa.

Kamerat pölyyntyvät

Joulukuu on hurahtanut vähän tarkoituksellakin ilman kameroiden ulkoiluttamista. Kuluneiden vuoden ja kolmen vartin vapaa-aikana olen kuvannut enemmän kuin koskaan elämässäni samana aikana. Olen ihan tarkoituksella pitänyt paussia ja kerännyt uutta puhtia ensi vuodeksi. Rovaniemellä on ollut upeita auringonnousuja ja -laskuja. Kaamosaikaan, hämäryydestä huolimatta, valo on silloin tällöin vuoden hienointa. Joskus on vaikea ymmärtää kaikkea keskustelua valon puutteesta ja kaamosväsymyksestä.

Olen touhunnut kaikkea muuta. Minut on useimmin tavoitanut sohvalta kirja kourassa. Olen viimein saanut loppuun Haruki Murakamin 1Q84:n ensimmäiset kaksi osaa. Tuo ”viimein” ei suinkaan johdu siitä, että lukeminen olisi ollut pakkopullaa. Harvoin osuu käteen kirjaa, jota haluan lukea nautiskellen, luku kerrallaan. Aloitin lukemisen joskus marraskuun alussa. Hyvän kirjan haluan lukea nopeasti, mutta todella hyvän nautiskellen pienissä erissä eikä missään tapauksessa sängyssä ennen nukahtamista, kun aistit eivät enää toimi kunnolla.  Olen kuluvan vuoden aikana lukenut koko Murakamin suomennetun tuotannun läpi ja em kirja on niistä ollut vaikuttavin. Kolmas osa on nyt aluillaan yöpöydällä.

1-2 osien tiiliskiven jälkeen kävin etsimässä netistä arvosteluja kirjasta. Löysin julman määrän naisten ylläpitämiä blogeja, joissa kirjoja arvostellaan vaihtelevalla osaamisella. Suurin osa toimii seuraavasti: kerrotaan ensin juurta jaksaen kirjan juoni ja sen jälkeen laitetaan muutaman rivin kappale, jossa kerrotaan, että kirja imaisi mukaansa tai en malttanut jättää lukemista kesken tai jotain muuta rakentavaa. Eipä sillä, että omakaan kapasiteettini riittäisi juuri kummempaan. Pari miesten kirjoittamaa blogia löysin, mutta niissä homma sitten meni äärettömäksi snobbailuksi: minäpä olen lukenut kirjan alkuperäiskielellä ja ihmettelen kuinka suomentaja on voinut kääntää jonkun tietyn sanan tai lauseen niinkuin se suomennoksessa on. Hesarin arvostelija Harri Römpötti teilasi kirjan ja perusti arvionsa siihen mitä siinä EI kerrottu. Kirjalla olisi hänen mielestään ollut mahdollisuus paneutua ja kritisoida Japanin kirjallisuutta yleensä ja maan nykyistä politiikkaa. Vähän outo lähtökohta.

Olen hyvien dekkareiden ystävä. Olen vuoden mittaan lukenut kuusi ensimmäistä osaa Jo Nesbø:n Harry Hole-sarjasta. Ne kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, jollei lukija halua tietää mitä aikaisemmissa osissa on tapahtunut. Harry Hole on muuten norjalainen poliisi. Hän ei siin ole Harri Houl vaan Harry Huule. Toinen ikisuosikkini on ranskalainen Fred Vargas. Häneltä on ilmestynyt syksyllä uusi kirja, jonka lukemista taas innolla odotan. Uutena herkkupalana löysin unkarilaisen nimimerkin Vilmos Kondorin, jolta on suomennettu kaksi toisen maailmansodan alkuun sijoittuvaa kirjaa. Kolmas suositukseni on saksalainen Ferdinand von Schirach. Häneltä on suomennettu kolme kirjaa. Ehkä vielä sokerina pohjalla sveitsiläinen Friedrich Dürrenmatt, jolta on aikanaan suomennettu neljä kirjaa. Ne ovat enemmän poliisiromaaneja, joita kaikkia luen uudestaan muutaman vuoden välein.

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää joulua. Kuvassa on mustapääkerttu (sylvia atricapilla), jota ainakin suurin osa orneista pitää sylvian joululaulun lintuna. En ole mistään löytänyt varmaa tietoa, että Topelius olisi sanoja laatiessaan ajatellut juuri mustapäkerttua. Kertut kuuluvat sylviidae-heimoon ja sylvia-sukuun. Moni muukin kerttulaji talvehtii Välimeren maissa.

Vegekettu ja jänis

Kilpisjärvelle on tullut kunnon talvi. Viimeisen tiedon mukaan lunta siellä on 117 senttiä, mikä on enää muutaman sentin päässä kaikkien aikojen joulukuun ennätyksestä. Kilpisellä lumi tulee yleensä tuiskuamalla ja niinpä virallinen lumensyvyys ilmoitetaan varmuudeksi ja poikkeuksellisesti kolmen eri mittauspisteen keskiarvona. Ilmatieteenlaitos on kertonut myös siellä tänään kello 13 jälkeen mitatusta tämän talven pakkasennätyksestä 33,5 astetta.

Krissellä on siellä Rautupolulla hyvin hoidettu ruokintapaikka, jossa käy paikka huomioiden runsaasti lintuja. Taitaapa siellä vierailla jokainen Kilpisellä käyvä lintuharrastajakin tarkistamassa paikalla olevat siivekkäät. Lajikirjokin on melkoisen poikkeuksellinen. Pikkutikka lie ollut jo vuosia vakiovieras. Samoin keväisin siemeniä käyvät napostelemassa muuttomatkalla olevat vuorihempot. Pari talvea sitten paikalla viihtyi koko talven ajan metso. Mistä lie havumetsien asukas tullut alueelle, jossa ei kasva katajaa kummoisempaan havupuuta, jotka nekin jäävät jo alkutalvesta hangen alle.

Nokkavarpunen. Kuva Kristiina Johansson

Krisse toi sille Skibottenista männyn oksia ja se oppi myös hyödyntämään normaalia ruokinnan siemenvalikoimaa. Se selvisi kylällä talven yli ja häipyi omille teilleen kevään tultua. Kolmisen vuotta sitten keväällä paikalle ilmestyi todellinen harvinaisuus. Krisse kuvasi linnun ja lähetti kuvan minulle töihin ja kysyi voiko olla totta. Olin havainnosta samaa mieltä, mutta päätettiin vielä varmistukseksi lähettää kuvia Halosen Jormalle, joka vahvisti Suomen tiettävästi aikaisimman, läntisimmän ja pojoisimman havainnon itäisestä lajista sinipyrstöstä. Viime keväänä paikalla vieraili nokkavarpunen. Lintu on aikaisemmin havaittu Enontekiöllä, mutta ei tiettävästi koskaan Kilpisjärvellä. Ohessa kuva linnusta.

Nisäkkät ovat myös ottaneet ruokinnan käyttöönsä. Oravia paikalla pyörii välillä riesaksi asti syömässä ja kuljettamassa varastoihinsa huimia määriä siemeniä. Kärppä on tavallinen vierailija, joka sitten paikan löydettyään on pesinnän alettua pönttörosvo. Tänä talvena siemeniä on käynyt hyödyntämässä myös jäniksiä enimmillään kolme kerrallaan. Ehkä mielenkiintoisin vierailija on ollut kuluvan talven aikana paikalla usein käyvä kettu, joka napsii halulla lintujen eineksiä. Kettu näyttää terveeltä, tuuheaturkkiselta yksilöltä. Krisse onkin ristinyt tämän ainakin osittain kasvisravintoon siirtyneen ketun Vegeketuksi.

Eilen illalla sain puhelun Krisseltä. Ensin sain raportin ja multimediaviestin ulko-oven eteen kinostuneen yli puolen metrin lumikinoksen lapioinnista. Sitten kämpän emäntä arvuutteli, että et ikinä usko mitä täällä nyt tapahtuu. Pirtin valoissa hän oli nähnyt taas ketun napsimassa automaateista hangelle tippuneita jyviä. Aikansa ruokailtuaan repolainen oli siirtynyt pari metriä syrjään ja jäänyt istumaan viereisen ison kiven päälle. Eipä mennyt aikaakaan, kun paikalle pomppi jänis ja alkoi aterioimaan. Siinä ne sitten olivat sulassa sovussa parin metrin välein, normaalisti saalis ja saalistaja, välittämättä tuon taivaalista toisistaan. Krisse vain valitti, ettei hän saanut pimeässä tilanteesta kuvaa. Aamulla hän toivoi vielä, että toistuisipa tilanne päivällä ”valoisan” aikaan.

Mies, joka näki pääministerin

Otsikko tuli iltäpäivällä mieleen jo tapahtuman aikaan. Jostain takaraivosta putkahti mieleen vanhan elokuvan nimi: Mies, joka ampui Liberty Wallacen.  En ollut Kataista ampumassa. Kauppareissullani minulla on tapana oikaista Sampo-keskuksen sisätilojen läpi. Kovimmilla pakkasilla se suo vajaaksi minuutiksi lämpimämmän reitin. Tiesin Kataisen olavan Rovaniemellä käymässä, mutta en sitä, että hän olisi kauppakeskuksessa. Pääministeri oli hautautunut melkoisen ihmismassan taa ja näytti juttelevan lähinnä eläkeläisten kanssa. Mikrofonia ei ollut enkä kuullut pihaustakaan hänen sanomastaan.  En välittänyt jäädä kuikuilemaan sen pidemmäksi ajaksi paikalle.

Olen taas yrittänyt raivata tilaa pöytäkoneen kovalevylle uusia kuvia varten. Pikkuhiljaa sitä löytyy. Vanhoissa kuvissa on ihmeellisen paljon kuvia, joiden säilyttämistä ei enää oikein osaa pitää tarpellisena. Karsimisenkin jälkeenkin tiedostoihin jää kuvia, jotka taas jonkun ajan jälkeen todennäköisesti tulee poisteteuksi. Mukamas muistokuvia jostain tilanteesta, joka on ollut tallentamisen arvoinen vaikkeivat kuvat olekkaan käyttökelpoisia. Joukosta löytyy toki muokkaamisen arvoisia otoksia kuten oheinen syyskuun alussa Pallaksen Pyhäkeron laella otettu kuva kiirunan poikasesta.

Parina aamuna on ollut upeita auringonnousuja. En ole enää hirveän innostunut niitä kuvaamaan. Auringonnousuja ja -laskuja olen kuvannut aivan nokko. Aina nyt ei vain jaksaa pitää näppejään erossa niistä. Kuva on otettu toissa aamuna olkkarin ikkunasta. Etelän lukijoille vain tiedoksi, että tämän kuvan ottamiseen ei tarvinnut laittaa herätyskelloa kilkuttamaan kovinkaan varhain. Kuva on otettu varttia vailla yksitoista.

Olen alkanut lukemaan Arvi Järventauksen Lapin kirjoja. Viime viikolla luin Noitarumpu ja ristin. Se oli vähän poikakirjan kaltainen opus, joka kertoo 1600- ja 1700-lukujen taitteessa eläneestä Enontekiön kappalaisesta Olaus Sirmasta. Kirjan päähenkilä on ensimmäinen saamelainen, joka on suorittanut akateemisen loppututkinnon. Olaus Sirma on ollut olemassa, mutta taphtumat ovat keksittyjä. Lukiessani etsin netistä tietoa Enontekiön vanhasta historiasta ja löysin Lapin maakuntamuseon tekemiä tutkimuksia ja kaivauksia eri puolilta lääniä. Yllättävän paljon asuinpaikkoja on löydetty mm nykyisen Hetan alueelta. Kirjan tapahtumien aikaan kirkko oli Markkinassa. Kirkon paikalle on opasteet Kilpisjärvelle menevän tien varressa, mutta muinaisjäännöksista suurin osa on jäänyt asutuksen alle.

Nyt olen lukemassa Satu-Ruijan maata muistaakseni neljättä tai viidettä kertaa. Kirjahyllyssäni se on Pikkujättiläisen lisäksi ainoa lapsuudestani jäänyt ”oma” kirjani, jonka ensimmäisellä sivulla on vielä kouluaikainen omistajan tunnistus Juha Jalkanen. Muistan sen hankkineeni koulussa pitämääni esitelmää varten. Valintaan lie vaikuttanut kirjan lyhyys, vain 160 sivua. Esitelmästä ei ole enää minkäänlaista muistikuvaa.  Jos Järventaus olisi kirjoittanut kirjansa 80-90 vuotta myöhemmin ja hehkutellut mielikuvitustaan vielä kirjoittamaansa rempseämmin, teos voisi olla ollut varsinainen myyntimenestys. Joka tapauksessa kirja on huikea kertomus monenlaisista uskomattomista, kirjailijan keksimistä tapahtumista nykyisen Finnmarkin alueella. Edellisen kerran luin kirjan joskus 10-15 vuotta sitten. Kirjan paikannimet ovat vanhoja suomalaisia nimiä ja muistan jo silloin saaneeni selville niiden nykyiset norjalaiset nimet lukuunottamatta Lappeaa. Netti auttaa taas ja nyt tiedän, että Lappea on pieni kunta Altan lähellä nimeltään Loppa.