Minut pyydettiin eilen puolen päivän maissa lähitaloon syömään muikkuja, joita siellä oli odottamassa kohtuu suuri määrä. Tuula paistoi niitä muurinpohjapannulla voita säästämättä. Parahultaisen kokoiset, sormisyötävät kalat hupenivat sitä mukaan kun emäntä ehti niitä paistaa. Maha killillään joku ehdotti, että lähdetään Putputtiretkelle. Kaunis, lämmin ja tuuleton päivä.
Muutama lähiseudun mies oli viime syksynä ostanut kimpassa naapurikunnasta muutamalla satasella vanhan keskimoottoriveneen. Talven mittaan oli pantu kuntoon kaksitahtinen Vickers ja keväällä kunnostettu ja vähän uusittukin itse venettä. Toukuun lopulla vene laskettiin vesillle. Vähän hurjan näköinen vekotin se on, mutta toimiva värkki. Vickers kuljettaa venettä yllättävän kovaa vauhtia ja ennen kaikkea äänettömästi. Nykyajan moottorit kuulee paljoan kauempaa kuin Putputin tulon. Olen jo alkukesästä päässyt testaamaan veneen kulkua.
Lähdimme kiertämään Pyhäjärveä ja rantauduttiin Husunsaaren kärkeen keittämään nokipannukahvit. Vene on reksiteröity kahdeksalle hengelle, meitä oli nyt kyydissa seitsämän. Kierreltiin pitkin Pyhäjärveä ja käytiin paikoissa, joissa en ole vuosiin käynyt. Kuvassa porukat ovat menossa veneeseen kahvitauon jälkeen.
Jos mökkinaapurit eivät ole paikalla, tähän niemeen ei näy yhtäkään valopistettä. Taivaanrannalla häämöttää Saarijärven ja Äänekosken valosaasteet ja joskus hyvällä Ilmalla Jyväskyläkin muistuttaa olemassaolostaan. Silloin tällöin vastapäisen saaren rannalla liikkuu tuulastajia. Muutoin täällä on pilkkopimeää. Kaupunkilaiselle se on omanlaisensa nautinto. Kessunlehtiä lannoittaessani olen tehnyt sen kahtena edellisenä syksynä taskulampun valossa. Alkukesästä ostin aivan muuta tarkoitusta varten otsalampun, joka on osoittautunut mainioksi avuksi.
Jos noin kilometrin päässä olevalla maantiellä ei liiku autoja, täällä on myös täysin hiljaista. Kuikat ja härkälinnut ääntelevät joskus järvellä ja kaukaa kuuluu muuttoon valmistautuvien kurkien ääniä. Pesimättömät joutsenet ovat tainneet lähteä muualle kokoontumaan. Keskikesän läpi yön jatkuvia joutsen lentoääniä ja muuta kailotusta ei enää kuulu. Paikalla on vain pesineitä lintuja. Kuvan perhe uiskentelee tätä rantaa edestakaisin ja näyttäytyy päivittän. Kuikat ovat kerääntymässä myös pikkuhiljaa muuttoa varten parviin. Keskiviikkona laskin parvessa 19 lintua ja joukossa oli kaksi tämän kesän poikasta. Aikasemmissa isoissa parvissa on ollut vain esiaikuisia, pesimättömiä lintuja.
Myyrät, pannahiset, ovat käyneet syömässä makkarat minkkiloukoistani. Tänään pyörähdin kirkolla ja ostin alennuksesta paketin pakastesilakoita. Kalaa en ole saanut itse pyydettyä. Ravustuskauden alussa kuuntelin radion luonto-ohjelmaa, jossa kokeneet ravustajat ja asiantuntijat olivat kaikki samaa mieltä, että pakastettu kala on paras ravunsyötti. Sen sulaessa leviää ainakin ravuille houkuttelevimmat aromit veteen. Toivottavasti minkit ovat samaa mieltä ja myyrät jättävät ne syötit rauhaan.
Pari iltaa sitten havahduin, etten tänä kesänä ole nähnyt ensimmäistäkään lepakkoa. Eilen kävin otsalampun kanssa kiertelemässä pienen lenkin paikoilla, joissa olen olettanut niiden majailevan. Hukkareissu tuli siitäkin.
Näin maanantaina taas kolme minkkiä niemessä. Kävin mökkinaapurilta lainaamassa aikaisemmin sovitusti kaksi loukkua, jotka viritin pyyntiin. Vaikka täällä on satanut oikeastaan koko ajan Tukholman reissun jälkeen, maa on pöllyävän kuivaa lapiosyvyyteen asti. Pinnassa on vain pari senttiä kosteaa maata. Etsin matoja monesta paikasta löytämättä ainoatakaan. Syöttikalojen onkiminen siis jäi. Laitoin loukkuihin syötiksi makkaroita paremman puutteessa. Olin iltapäivän kirkolla isän luona ja sinä aikana molemmista loukoista olivat syötit hävinneet. Toinen loukku oli lauennut, mutta oli tyhjä ja toinen taas edelleen vireessä. Veikkaisin ruokailijoiksi myyriä, jotka sopivat verkon silmien läpi. Ei taida auttaa muu kuin laittaa katiska pyytämään kunnon syöttien saamiseksi ettei makkaravarastoni hupene vääriin suihin.
Iltapäivällä isä ehdotti, että lähtisimme ajaelemaan ja kiertelemään keskustan eteläpuolen pikkuteitä. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoin Satosuon – tietysti. Siitä tulikin unohtumaton tunti. Tarkoituksenamme oli käydä katsomassa alueelle kerääntyviä kurkia, mutta aivan muut linnut tulivat pääosaan. Ajoin ensimmäiseksi alueen ehkä parhaalle havainnointipaikalle. Isäkään ei ollut paikalla koskaan käynyt ja ihmetteli alueen laajoja peltoaukeita niinkin lähellä ja valtaväylilltä näkymättömissä. Pysäytin auton ja huomasin heti ympärillä lentävän falcon, josta ehdin saada toistakymmentä kuvaa ennen kuin se lensi kauemmaksi. En siinä vaiheessa edes yrittänyt tunnistaa lintua Katsoisin myöhemmin kuvista. Matka jatkui ja pysähdyimme muutamaan paikkaan etsimään kurkia löytämättä niitä. Neljännessä pysähdyspaikassa oli tien toisella puolella auto, jota en tunnistanut, mutta arvelin siinä istuvan myös ornin. Nousin autosta ja löysin kiikariin heti kaksi tuulihaukkaa ja ruskosuohaukan. Menin toisen auton luo, jossa istui Tammelinin Hannu, paikallinen orniguru. Hän kysyi ensimäisenä näitkö sen punajalkahaukan. Kerroin, etten nähnyt ja että seurasin kiikarilla ruskista. Lintu oli kuulemma lentänyt siihen suuntaan, jossa oli ensimmäinen pysähdyspaikkamme.
Ajoimme peräkanaa sinne ja punajalkahaukka istui läheisellä sähköjohdolla, mutta lähti lentoon ennenkuin saimme autot pysähdyksiin. Seurasimme sitä kauan kiikareilla, mutta kuvausetäisyydelle se ei enää tullut. Elis siitä tuli. Hannu huomasi selkämme taakse lentävän kanahaukan. Löysimme molemmat tämän vuoden poikasen kiikareihimme. Hannu viritti putkensa isää varten ja hetken houkuttelun jälkeen hän tuli katsomaan siihen. Oli mukava katsoa isän reaktioita, kun hän lopulta osasi asettaa silmänsä oikeaan kohtaan okulaarille. Harvoin olen viime vuosina isän suusta kuullut niin riemastunutta ääntä: no nyt minä näen sen.
Ajelimme sitten isän toivomuksen mukaan niitä pikkuteitä, jotka minä ihmeellstä kyllä taisin tuntea isää paremmin.
Mökillä katsoin ottamiani kuvia. Olisin ollut varmaan sormi suussa taas kerran, jos en olisi tiennyt mitä hakea. Kuvaustilanteessa olin pitänyt lintua nuolihaukkana, mutta pystyin melkoisella varmuudella tunnistamaan jo nuoren punajalkahaukan, jonka Hannu kuvan nähtyään varmisti.
Vähän hurjan näköinen vekotin se on, mutta toimiva värkki. Vickers kuljettaa venettä yllättävän kovaa vauhtia ja ennen kaikkea äänettömästi. Nykyajan moottorit kuulee paljoan kauempaa kuin Putputin tulon. Olen jo alkukesästä päässyt testaamaan veneen kulkua.
Juhani Jalkanen 