Kameran ulkoiluttaminen on jäänyt viime aikoina kovin vähälle. En ole viitsinyt käydä läheskään päivittäin kävelemässä ympäristössä. Viimeiset kaksi viikkoa on satanut melkein päivittäin ja sekin on pitänyt minua neljän seinän sisällä sohvalla maaten ja kirjaa lukien. Suosikkireiteilläni mökin ympäristössä on alkanut hirvikärpästen parveilu, mikä ei suuresti ole houkutellut metsään. Lisäksi on vielä pieniä hommia tekemättä ennen kuin ensi viikolla palaan Rovaniemelle.
Lauantai-iltana istuin saunan jälkeen vähän ennen auringonlaskua kuistilla ja kuulin yhtäaikaa koko kesän seuraamani härkälintuperheen rääkkymistä, kuikkien kuikuttelua vastapäisen saaren rannasta ja kurkien huutelua läheisen lahden pohjukasta. Aha, olisipa hieno tilaisuus videoida auringonlaskua ja saada taustalle lintujen ääniä. Raijasin kameran jalustoineen laiturille, tarkensin sen käsisäädöllä auringonlaskun muhevimpaan kohtaan, käynnistin videon ja aloin odottamaan. Kamera tallensi yli viisitoista minuuttia yksitotista auringonlaskua ennen auringon painumista mailleen saamatta ääninauhalle yhdenkään linnun ääntä. Jostain kaukaa kuului kuikan huutelua, joka juuri ja juuri oli nauhoituksessa kuultavissa. Se viisitoistaminuuttinen lennähti vielä saman iltana videoiden taivaaseen. Sen jälkeen on ollut niin tuulisia iltoja, että yritystä ei ole kannattanut toistaa.
Ennen kotiinlähtöä olen miettinyt tekemisiä ja tekemättäjättämisiä. Paljon keväisiä suunnitelmia on jäänyt toteuttamatta. Ötököiden kuvaaminen on jäänyt aivan liian vähälle. Lintujen tallentaminen on taas aivan liiaksi ollut helpoimpien kohteiden kuikan ja härkälinnun kuvauksissa eikä niistä ole syntynyt mitään uutta kuvasivuillani jo olevien kuvien täydennykseksi. Canon G11:n makro-ominaisuudet ovat jääneet lähes hyödyntämättä. Kuvassa kuitenkin 24.7. kuvattu nelivyöjäärä karhunputken kukinnolla. Kuvassa näkyy runsaasti cropattunakin jokainen siitepölyn hiukkanen hyönteisen päällä. Nelivyöjäärä on rusnsaslukuisin kukkajäärä Suomessa ja sen levinneisyyalue yltää Rovaniemen korkeudelle.
Tänä kesänä olen yrittänyt videoida kamerallani. Materiaalia on tallessa jokunen tunti, joista osa on täyttä potaskaa ja se pitää syksyn kuluessa karsia pois. Puuha vaatii vielä mielettömästi opettelua. Videot eivät ole oikein käyttökelpoisia. Kameran oma mikrofoni tallentaa kameran omat äänet, jotka ovat todella häiritseviä. Pahinta on kuitenkin vienonkin tuulen kohina tallennuksissa. Jahka lakkaan köyhtymästä, hankin ulkoisen mikrofonin ja jatkan harjoituksia.
Juhani Jalkanen 