Katsoin illalla aivan turhaan ja laiskuuttani taas kerran elokuvan Luunkerääjä. Sen jälkeen menin kuistille tupakalle ja jäin sinne istumaan melkein tunniksi. Täällä tulee jo melkein täysin pimeä. Hyyssikässä köydessä tarvitsen taskulampun vaikka tiedän 50 vuoden muistista jokaisen juurakon ja kiven reitillä. Istuin kuistilla kuunnellen kuulematta mitään. Oli täysin hiljaista. Edes hyönteisten surinaa ei kuulunut. Kerran ajoi auto 3-4 kilometrin päässä Saarijärvi – Viitasaari tietä ja sen ääni kuului heikosti hetken aikaa. Kerran kuulin Pyhäselältä lokkien huutelua. Mitään ajatuksia ei päässä pyörinyt enkä edes yrittänyt ajatella mitään. Nautin vain äänettömyydestä. Silmät alkoivati sitten luppasemaan siihen malliin, että oli pakko vääntäytyä vällyjen väliin omaan sänkyyn.
Täällä on satanut alkuillasta lähtien. Panin saunan lämpiämään viiden jälkeen ja jäin istumaan sen kuistille. Taas sama hiljaisuus. Ainoat äänet olivat nyt sateen ropina saunan katolle ja järven pintaan sekä vesirännistä valuvan veden lorina. Sateen äänet peittivät kaikki ihmisten aiheuttamat äänet, jos niitä olisikin kuulunut. Saunassa kuuluivat taas uudet rauhoittavat äänet: kiukaassa hiipuvan hiilloksen naksahtelu ja sen kyljessä olevan lämminvesisäiliön pulpahtelu.
Juhani Jalkanen 